Jarkko Räihä: Pekurinen

18,00 €
Tampereen Pallo-Veikot ry on yhdistys, joka ei ole arvonlisäverovelvollinen. Toimitushinta päivittyy ostoskoriisi kun valitset toimitustavan kassalla toimitus kohdassa., hintaan lisätään toimituskulut
Varastossa
Toimitusaika: 3-8 päivä(ä)

Kuvaus

Arndt Pekurinen (1905-1941) lienee Suomen tunnetuin aseistakieltäytyjä. Pekurisen kuolemasta tulee 5.11.2021 kuluneeksi 80 vuotta, mutta nuorena nukkuneen pasifistin sanoma vanhene koskaan. Pekurinen vastusti väkivaltaa ehdottomasti ja kieltäytyi kaikesta sotalaitosta hyödyttävästä toiminnasta. Hän oli valmis palvelemaan jossakin muussa valtion osoittamassa työssä, mutta 1920-luvulla vain uskonnollinen vakaumus hyväksyttiin kieltäytymisen perusteeksi. Tämä johti vankilakierteeseen, mutta lopulta myös ensimmäiseen siviilipalveluslakiin, joka vuonna 1931 mahdollisti aseistakieltäytymisen myös eettisen vakaumuksen vuoksi. Laki koski vain rauhanaikaa, ja Pekurinen teloitettiin rintamalla suomalaisjoukkojen Neuvostoliitolta valtaamalla alueella. Hänestä haluttiin tehdä maanpuolushenkeä kohottava varoittava esimerkki.


Jarkko Räihän (s. 1984) sarjakuvaromaani pureutuu lakimuutosta edeltävään parin vuoden ajanjaksoon. Kieltäytyjä kohtaa kutsuntavirkalilijat, keskuspoliisin kuulustelijat, Lapinlahden psykiatrit, Suomenlinnan kurikomppanian vartijat ja Lapuanliikkeen muiluttajat, mutta ei tingi periaatteistaan.